Hurraa! Crowkeeperthesims ja Galixi1 ovat viimein saaneet puolentoista vuoden urakkansa, Taru Sormusten Herrasta Keskimaan betaversion valmiiksi ja ladattavaksi! Jos et malta odottaa varsinaista versiota, voit ladata maailman
täältä. Betaversio sisältää vielä bugeja, jotka korjataan lopulliseen versioon.
Seurasin maailman rakennusta aktiivisesti puoli vuotta, ja alun perin betaversiota odotettiin jo jouluksi. Galixi1 julkaisi maailman eilen aamulla, ja tänään pääsin sitä testaamaan. Täytyy sanoa, että se pysäytti koko koneen, niin iso ja raskas se on pyörittää. Yksityiskohdat ovat huikeita ja maailmaa on tehty todellisella taidolla ja antaumuksella. Kokonaisuus on yksinkertaisesti uskomaton, ja erityisesti Järvikaupunki on vaikuttava. Kontua olin tietysti odottanut eniten.
Yhteisötontit ovat kalustettuja, asuintontit eivät.
Maailma ei ainakaan tällä hetkellä sisällä mm. kouluja, hautaholveja
eikä työpaikkoja. Tontit ovat pieniä, mutta maailmassa on tilaa lisätä niitä muutama itse, ja nämä alueet ovatkin jääneet hieman vaille huomiota suunnittelussa. Toivottavasti niistä tulee myöhemmin mielenkiintoisempia. Toisaalta maailma on jo nyt niin raskas, ettei sillä ehkä pysty pelaamaan. Itse sain otettua kuvat, mutta en käyttäisi maailmaa, jos haluaisin pelata, mikä on todella harmillista.
Middle Earth
Lisäosat ja kamasetit: Maailmanmatkaaja, Lemmikit ja Supernatural
Storen tavarat: Ei
CC: Kyllä, sisältyy ladattavaan kansioon, mutta asennettava erikseen. Valitettavasti kansio ei sisällä Rabbit Hole Rugseja, eli mattoja, joilla voi korvata EA:n kaninkolorakennukset.
Distant Terrain: Kyllä
Alphaversion julkaisusta ei ole vielä annettu päivämäärää, mutta sitä odotellessa, beta käy aivan hyvin: