sunnuntai 31. elokuuta 2014

Lagacy Challenge: Lemmikit

Ensimmäinen Lagacy Challenge!

Legacy Challengea kuvatessa tuli otettua kuvia myös pelin lagaavista simeistä ja eläimistä ja muista bugeista, ja nyt niitä on kertynyt niin paljon, että laitan ensimmäisen osan ilmoille. Koska kuvia ei saa aseteltua järkevästi, joudutte kärsimään huonon asettelun kanssa.

Kissoilla on kovasti tapana ottaa aikuisen simin muoto ja tepastella kahdella jalalla




Salaisen lähteen kylästä yksisarvista etsineet ovat törmänneen bugiin, jossa hevonen seisoo yöt kiven alla pääsemättä pois. Ongelmasta pääsee eroon käymällä tontilla ja poistamassa kiven, ja hevonen on pian vapaa ja vahingoittumaton.

Elävältä haudattu hevonen
 
  Kaupunkia muokatessa rakennustilassa naapuruston hevoset näyttävät saavan yliluonnollisia kykyjä ja seisovat tyynesti vetten päällä.
Tanssiva (vaatteita vaihtava) yksisarvinen ja Luu-Liisa


Ehdoton lempparini, kolmipäinen varsa

 En pidä tarinaa valmistellessani tarinankulkua päällä, mutta peli oli silti tehnyt yhdestä perheestäni naapuruston lemmikkikeskuksen kopioimalla perheen hevosesta varsoja. Kun palasin pelaamaan perheellä, meni tovi, ennen kuin hahmotin, että sinne oli ilmestynyt, ei vain kaksi vaan neljä varsaa, joista kolme seisoi täysin päällekäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti